Ruotusotamies Woema

verjnuarmu_lato_woema_pieni

Kuva: Markus Laakso

Ennen sottaan lähtöään Woema olj’ Talluskylän perämetissä ruunun maeta viljelevä tavallinen ruotusotamies. Järjestettyjen sotaharjotusten lisäks hän harjotti ja piti yllä sotilaallista kuntoa omilla opeillaan. Näijjen hullutusten ja sekkoelujen myötä äly karkas piästä sen verran, että ukko suatto tuikutella ihan riemukseen satunnaesija kulukijoeta pois päeviltään. Vihollisija alako olla jokkaenen joka näköpiiriin sattu. Tämän seorauksena aenoo asia, mihin Woema luotti, olj’ oma muskettikivärj’, Stålar, jonka hän olj’ suanu viekkauvvella ja viäryyvellä haltuusa aekasemmista virallisista sotaharjotuksista. Jynkän taistelussa Woema poikkeuksellisesti usko henkesä pienen hetken ajaks toesen taistelijan hotteille. Just kun hän sae selekäsä kiännettyvä, selustaa turvannu rummuttaja sae kuulan kalloosa ja samalla kertoo pamahti miehen käessä ollu musketti. Puolen tuuman raatahaali jysähti lähiettäisyyveltä suoraan Woeman selekään ja hän huavottu vaekeesti. Tuskanhoureet otti vallan, kirot ja mannaakset raeku pitkin jynkänlahtee. Siinä vaeheessa ku henki kuluki viimesiä huokaaksija, Woema näkj’ houreen joka olj’ nii vahva että se muuttu toeks. Ite piäpiru tulj’ tekemään kauppoo ja ku huavottunu olj’ siinä melekein henkee vaella, tarjos sarvipiä soan loppuun asti turvoo. Vastapalaveluksena tuo vuati, että Woema siirtyy taesteluihin jäläkeen kirkon palavelukseen ja siellä kiännyttämmään seorakuntalaesija pimmeen puolen palavelijoiks. Viitakkeen terä viilti jo pitkin piänahkoo ja olj’ jo kurkulla menossa ku Woema sae sanottua myöntävän vastaaksen pimmeyvvven ruhtinaan tarjookseen. Ku henki alako tuas pikku hilijoo kulukemmaan ja huavoista polte hälävenj’, ol tuo töppöskylän mies entistä vahvempana ja kiukkusempana valamiina jatkamaan sottaa. Ku sota viimein piätty, sae eräs seorakunta savon syvämmestä itelleen uuven suntion.